Kirjoitusinto on edelleen kadoksissa, mutta näiden kuvien myötä toivotamme oikein hyvää Uutta Vuotta kaikille!
tiistai 31. joulukuuta 2013
maanantai 9. joulukuuta 2013
Kisatauko kutsuu
Eilen kisattiin vikat startit tälle vuodelle. Linus aloitti kisatauon jo lokakuussa, Flipin kanssa kisattiin eilen kolmen startin verran. Oon ollu kipeenä monta viikkoa ja treenit ja etenkin juoksulenkit on jääny vähälle, joten kauhean suuria odotuksia ei kisoista ollut. Oma olo oli kuitenkin aika hyvä ja Flip oli oikein kivasti hanskassa. Kahelta ekalta radalta otettiin hyllyt, mutta kokonaisuutena radat olivat oikeinkin hyviä. Viimeinen tuntui huonoimmalta, mutta saatiin kuitenkin nolla, sij.2. Videoita katsoessa tajusin, kuinka oikeasti on menty loppukesästä todella paljon eteenpäin. Enää ei tartte jokaista estettä varmistaa erikseen tai pelätä Flipin juoksevan jokatoisen hypyn ali tai ohi. Varmuutta ja itsenäisyyttä pitää toki esim. keinulle saada paljon lisää ja mun uskaltaa juosta täysiä varmistelematta, sekä lähtötilanteet saada paremmiksi. Mutta hyvillä mielin jäädään kisatauolle helmikuuhun saakka. Kohta alkaa myös treenitauko, jolloin on tarkotus keskittyä erityisen hyvin lihaskuntoon, -huoltoon. Keväällä sitten uudella innolla radoille molempien poikien kera :)
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Täällä taas
Onpas aikaa vierähtänyt sitten viime kirjoituksen... Tässä on kerinnyt tapahtua vaikka ja mitä, mutta tässä nyt lyhyesti syksyn kuulumisia :)
Ollaan kotiuduttu uudelle paikkakunnalle hyvin, ollaan saatu uusia kavereita, treenattu ja erityisesti keskitytty kisaamaan aikaisempia syksyjä enemmän. Treeneissä on pääpiste ollut aikalailla tekniikoissa. Elokuussa Linus täytti 7v. ja syyskuussa Flipille tuli mittariin 3v. Kisoissa on tullut tuloksia laidasta laitaan, Linus on ollut oma varma itsensä ja Flip on yllättänyt saamalla tuplanollan ja myös ensimmäisen agisertin!
Nyt on tarkoituksena vielä vähän treenata ja joulukuussa mahollisesti kisata muutama startti, minkä jälkeen agi saa jäädä hetkeksi ja keskitytään kaikkeen muuhun ja kerätään lisää motivaatiota. Niin ja Fanny asustelee mun vanhempien luona oikein tyytyväisenä rauhallisista eläkepäivistä nauttien :)

keskiviikko 7. elokuuta 2013
Viimeinen viikko lappilaisena
Viimeinen viikko lomaa meneillään (tai no oon mä koiria hieronu, mutta sitä ei lasketa :) ja viikonloppuna olis edessä muutto. Sitten ei olla enää lappilaisia. Pojat saa totutella kerrostaloelämään ja mä pääsen taas koulun penkille. Toisaalta edessä on myös uudet treenikuviot ja kesän mittaisen kouluttamistauon jälkeen puhkun intoa päästä vetämään treenejä.
Kisattu ollaan aika ahkerasti, Linukselta puuttuu yksi nolla ens vuoden karsintoihin, SM nollat on kasassa. Flipin kanssa oon nyt yrittäny keskittyä sopivan viretilan löytymiseen kisoissa ja välillä se jo tuottaa vähän tulostakin. Projekti jatkuu :) Lauantaina käydään vielä kisaamassa piirinmestaruuksista ja sieltä matka jatkuu kohti uusia seikkailuja. Päivittelen kuulumisia taas kun kerkiän. Loppuun vielä yksi Flipin kisavideo ja rantatunnelmia tältä päivältä.

torstai 25. heinäkuuta 2013
Karsinnat
Karsinnat tuli, oli ja meni. Pusun kanssa matka tyssäsi jo lauantaille, Linuksen kanssa päästiin menemään kaikki radat. Lyhyesti kiteytettynä tehtiin 3,5 hyvää rataa viidestä. Kolme nollaa, yksi tyhmääkin tyhmempi hyl ja 10, jossa molemmat oltiin täysin kuutamolla. Loppusijoitukseen (16.) ei voi olla tyytyväinen, mutta fiilis jäi silti plussan puolelle. Vauhti oli ok koko viikonlopun, puomin kontaktit ihan superit ja Linus paikkaili mun kompurointeja ja kaatumisia. Tässäpä näitä videoita viikonlopulta:
Sunnuntaina lähdetään sitten metsästämään nollia ensi vuodeksi. Flipinkin sitten ilmoitin kisoihin, ajatuksena olis nyt loppukesä ja syksy treenata/kisata, pidetään taukoa sitten loppuvuodesta.
Tässäpä vielä Fannyn treenihömpöttelyä:

torstai 11. heinäkuuta 2013
Kiireistä kesää
Hengissä ollaan, vaikka kirjoittamaan tänne en olekaan kerinnyt. Treenaamista, kisaamista, uimista, metsälenkkejä ja hillaretkiä on kuulunut meidän kesään. Ens viikolla karsinnat Linuksen ja Pusun kanssa, Flip pitää nyt pientä kisataukoa. Palailen taas asiaan kun on enemmän aikaa kirjoitella :)
Ihmettelin tässä yks ilta missä Flip on ja menin katsomaan terassilta...

tiistai 18. kesäkuuta 2013
SM Kirkkonummi
Keskiviikkona 12.6 kisattiin Flipin kanssa kaksi agirataa Tampereella. Pohjana oli kumimatto ja mulla ei mitään käsitystä kuinka Flip siinä liikkuisi. Liikkui kuitenkin ihan ok. Jo lämppälenkillä Flip kävi tosi kierroksilla ja eka rata olikin pelkkää sähläystä ja keinulta hyppäsi, otin uudestaan ja lähdettiin pois. Kuumakalleilu jatkui, mutta toiselle radalle lähdettiin uudella tsempillä. Alku vähän levisi, mutta muuten rata tuntui hyvältä ja tehtiin 0, sij 2. Kyllä ne onnistumiset sitten vaan tuntuu hienoilta, kun ensin on rämmitty suossa pitkään ja hartaasti.
kuva: Sirpa Saari
Torstai otettiin rennosti ja käytiin moikkaamassa sukulaisia. Perjantaina sitten Kirkkonummelle, Flipillä kaksi starttia. Hyllytettiin molemmat, mutta meno tuntui silti tosi hyvältä. Flip oli hyvin kuulolla. Juoksu-A vaatii tosi paljon treeniä ja puomi myöskin vahvistusta, yllättäen keinu on taas ok. Kesällä kontaktit kuntoon-projekti alkaa nyt!
Lauantaina Linus starttasi vasta joukkueen ankkurina, mutta mentiin kisapaikalle jo aikaisin, sillä Flippiä oli pyydetty minien nollakoiraksi. Saatiin mennä rata kahdesti, ekalla tehtiin nolla, toisella hyllytettiin. Kiva kokemus oli kyllä :) Finaalikierrokselle joukkueemme lähti hienosti sijalta 11, pohjalla kaksi nollaa ja hyl. Nollalla olisi siis mahdollisuudet hyvään sijoitukseen. Rata oli kiva, suhteellisen helppo ja lähdettiin hyvällä fiiliksellä. Tehtiin nollaa neljänneksi viimeiselle esteelle, puomille. Käskytin kiipee kiipee, jatkoin juoksemista ja ihmettelin että minne se Linus nyt jäi. Käännyin katsomaan, siinä se kiikkui ylösmenon ja tasaisen alueen välissä kuin olisi keinua ollut suorittamassa. Hyppäsi sitten alas, otin uudestaan ja epäröi taas mutta jatkoi kuitenkin matkaa. Tuloksena siis 5. En nähnyt muiden finaalikoirakoiden suorituksia, mutta kuulema 7 koiraa 10:stä teki saman. Aurinko ilmeisesti paistoi niin, että koirat luulivat puomia keinuksi. Harmitti, mutta eipä tuolle oikein mitään olisi voinut.
kuva: Jukka Pätynen
Sunnuntaina aamulla sitten yksilöhyppärille. Linus tuntui vähän löysältä, ei ollut oikein iskussa. Väännettiin kuitenkin nolla, just ja just alle tiukan ihanneajan. Tästä jäi jostain syystä vähän kökkö fiilis, ehkä siksi ettei pystytty parhaimpaamme. Ennen finaalirataa satoi ja lämmitellessä Linusta sai melkein vetää perässä. Mutta just ennen rataa Linus riehaantui täysin ja mäkin aloin päästä taas fiilikseen. Kepeille syötin huolimattomasti, siitä 10.
Onnistumisia ja epäonnistumisia, molempia mahtui meidän reissuun. Mutta sitähän tämä on. Välillä onnistuu, välillä ei. Unta riittäisi seuraavaksi viikoksi ja koiratkin on aika poikki. Mutta oli meillä silti kiva reissu. Tuli naurettua ja juteltua iltamyöhään, tavattua paljon tuttuja ja nähtyä hienoja suorituksia. Päällimäisenä jäi mieleen Flipin veljen Hunnin superhieno hyppäri! Nyt levätään hetki ja sitten suunnataan ajatukset eteenpäin.

lauantai 8. kesäkuuta 2013
Viimeistelyt
Tiistaina käytiin hallilla treenaamassa, halusin yhet nurmitreenit alle ennen SM:miä kun nyt ollaan vain hiekalla treenattu. Halli kyllä tuntui lähestulkoon saunalta ja tehtiinkin suht lyhyt treeni: putki-puomi kikkailua, tiukkoja käännöksiä ja muutamat keppilähetykset. Linusta palkkailin käännöksistä ja Flipille vahvistin keinua, yllätys yllätys.
Tänään käytiin sitten tekemässä vikat treenit ennen viikonloppua. Tai siis Flip kisaa keskiviikkona, mutta Linuksen jätin ilmoittamatta ja pidetään nyt viikko agitaukoa. Tänään tehtiin pikkupätkää, jossa jälleen tiukkoja käännöksiä hypyiltä ja pituudelta, puomi ja pöytä. Lopetin hyvään fiilikseen, leikittiin hetki ja lopetettiin siihen. Mun ja Linuksen meno on tällähetkellä vähän joko/tai. Nolla tai hylly. Mutta yritän olla ajattelematta sitä ja viikonloppuna vedetään täysiä, nautitaan tunnelmasta ja tehdään parhaamme. Huippu viikonloppu jokatapauksessa varmasti tulossa :)
Ennen viikonloppua kerkiää tapahtua vielä vaikka mitä. Jo maanantaina olis tarkotus hurauttaa etelään. Pojat menee hoitoon mun pääsykokeiden ajaksi ja muuten on ohjelmassa leppoisaa lomailua, reissaamista vähän siellä sun täällä, kylästelyä sukulaisilla ja keskiviikkona ne iltakisat Flipin kanssa.

maanantai 3. kesäkuuta 2013
Huh hellettä
Parit kisaviikonloput ja muut kuulumiset pikakelauksena. Reilu viikko sitten Kemissä Linukselle 0/2. ja 2xhyl, Flipille 3xhyl. Huonosta tulostasosta huolimatta paljon positiivisia asioita radoissa, itelle pitää saada vielä se viimeinen tarkkuus ohjaamiseen.
Viime lauantaina Torniossa Linukselle triplanolla sij. 2, 5 ja 1. Muutamat kaarrokset venyi, mutta vauhtia oli kivasti kovasta helteestä huolimatta. Puomit ihan super, A:t täytyy ottaa tarkemmin. Flipille hyl, 10 ja 5. Vikalla oli taas nolla niin lähellä, mutta keinukammosta ei olla vieläpäästy yli, siitä siis vitonen. Juoksu-A myös ekaa kertaa kisoissa kokeilussa, toimi ok, mutta vaatii lisää treeniä.
Pääsykokeiden kanssa pitää kiirusta ja ohjelmassa on enää kahdet treenit ennen SM-kisoja. Tampereelle mennään iltakisoihin, vielä arvon kisaako siellä vain Flip vai myös Linus. Perjantain iltakisoissa starttaa Flip, lauantaina Linus on joukkueessa ja Flip varalla ja su Linus yksilöissä. Myös Flippis pääsee su todennäköisesti starttaamaan, nimittäin minien nollakoirana! :) Linus sai eilen hieronnan, Flipin vuoro on loppuviikosta. Takareisissä kireyttä ja vasemmalla yläselässä pari triggeriä. Selkä oli parempi kuin viimeksi, bot-kuuri taitaa auttaa :)

maanantai 20. toukokuuta 2013
Viikonlopun kisailut
Lauantaina kolme starttia molempien poikien kanssa, tuomarina Harri Huittinen. Tykkäsin kovasti radoista, sai juosta mutta silti oli teknisiäkin kohtia. Linukselle 0/2. ja 2xhyl, mutta hyllyradoiltakin jäi hyvä fiilis. Puomiin täytyy saada lisää varmuutta, on hyvä jos jään taakse, mutta muuten vähän ennakoi.
Flipin kanssa oli tavotteena hyvät ja onnistuneet lähdöt ja kasassa pysyvät kokonaiset radat. Lähdöissä Flip istui kuin tatti kaikilla kolmella radalla!?!, ja kaksi rataa päästiin maaliin saakka. Ekalla hyppäsi keinulta pois, otin uudestaan ja lähdettiin radalta. Toiselta tuloksena 10, keinu vaatii vahvistamista edelleen, alun sähellyksen jälkeen alkoi jo näyttää vähän agilta. En jotenkin tajunnut radalla että hyppäsi keinun noin, olisi pitänyt ottaa uudestaan. Hyppäri aikamoinen sähläys hyl. Nämä tuntuu tällähetkellä jo melkein onnistumisilta, kun parit edelliset treenit on ollu pelkkää hyppyjen ohijuoksua ja muuta ei niin onnistunutta menoa.. Keinua, keinua ja lisää keinua.
Sunnuntaina Severin kanssa kolme rataa. Ollaan treenattu viimeisen kahden vuoden aikana muutaman kerran, mutta torstain onnistuneiden episten jälkeen uskaltauduin starttaamaan. Ekalta radalta hyl, toiselta 10 ja hyppäriltä sitten nollavoitto!Pitää miettiä josko ilmoittais Seven jonnekin toisiinkin kisoihin tässä, vois kait sitä vähän useammin kisata kuin kerran kahdessa vuodessa...

keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Sinne, tänne ja takaisin
Tässä on ollut nyt paljon kiireisiä päiviä ja pääsykokeetkin puskee kohta päälle. Pikakatsauksena ollaan treenattu sitten viime päivityksen yksi ratatreeni, niistosokkareita, keppikulmia ja putki-kontaktierottelua etenkin vinosta kulmasta. Linus tuntuu tällähetkellä treeneissä varmalta. Se ei ole ehkä mikään maailman nopein, mutta tekee tosi huolella kunhan vaan ohjaan huolella. Flipin kanssa ollaan saatu niistosokkarit taas paremmin toimimaan, mutta irtaantumisongelma meinaa taas vähän nostaa päätään.
Viime viikolla molemmat pojat sai siis hieronnat. Linuksen selkä jumittaa vieläkin. Oon pitkään jo miettiny mahollista syytä Linuksen selkäjumeille ja nyt luulen keksineeni sen. Linus nimittäin nukkuu mun huoneessa yleensä joko sängyllä tai sohvalla, jotka ne molemmat on ikkunan vieressä ja ikkuna usein auki tai vähintään raollaan. Heti kun Linus nukkuu yönsä bot päällä, niin selkä on aamulla ihan eri tuntuinen. Fanny ja Flip nukkuvat enimäkseen lattialla, matolla tms. mistä eivät saa suoraa vetoa. Nyt siis ikkuna pysyy öisin kiinni ja bottia useammin Linukselle päälle. Flipillä oli yläselässä muutamia triggereitä ja takareidet vähän kireät, muuten ok.
Viikonloppuna alkaakin kolmen viikon kisaputki, sen jälkeen pari viikkoa kisataukoa ja sitten onkin jo SM-kisat. Kauhean nopeasti mennyt tämä kevät!
tiistai 7. toukokuuta 2013
Ihana kevät!
Viime torstaina päästiin aloittamaan ulkotreenikausi. Vuorossa oli ratatreenit Harri Huittisen tyyliin ja mulla oli mukana vain Flip, koska Linus sai keskiviikkona hieronnan. Kokonaisuutena meni tosi kivasti, vähän on rytmitys vielä hukassa kun on pienessä hallissa talvi treenattu. Paria käännöstä hinkattiin pienemmiksi ja puomilta tuli kerran läpi. Hyvä sinänsä, että tuli treeneissä virhe ja sain sen korjattua.
Sunnuntaina kentälle pääsi myös Linus. Tein molempien kanssa erilaisia lähtötilanteita. Niistosokkarit sais olla Flipillä varmemmat ja rimoja lentelee nyt myös aika paljon. Lisää vaan ulkotreeniä ja pitkiä estevälejä niin eiköhän se siitä. Linuksen sain myös kerran yllytettyä puomilta läpi. Myös Severi oli mukana treenaamassa ja kulki niin kivasti että mietin tässä josko senkin ilmoittaisi kisoihin, saas nähdä.
Linuksen tosiaan hieroin keskiviikkona, jumi nimittäin selvästi selkäänsä. Ja jumihan se olikin. Loppuviikosta tarkoitus hieroa uusiksi ja Flip pääsee myös käsittelyyn.

tiistai 30. huhtikuuta 2013
Etelän reissu ja vapputreenit
Viime viikonloppu oltiin siis reissussa etelässä. Lauantai oli kisapäivä, Hattulassa yhteensä kuusi starttia. Linus oli selkeästi normaalia enempi innoissaan, liekö ekoilla ulkokisoilla vaikutusta asiaan. Ekalla radalla tuli rima alas, kahelta jälkimmäiseltä hyllyt. Kokonaisuutena radat oli oikein hyviä, miinuksena tokalla agiradalla huono puomi.
Flipin kanssa kun nyt on taisteltu sen kisarutiinin löytymisen kanssa, niin tavoitteena oli saada mahollisimman ehjiä kokonaisuuksia. Se onnistui, vaikka tuloksina 3xhyl. Lähdössä nousi joka kerta seisomaan, mutta palautuksen jälkeen pysyi hyvin. Ekalla radalla yks rima ja yks ylimääräinen hyppy, tokalla en vetäny tarpeeksi välistävetoon. Viimeisellä unohdin!? radan ja ohjasin kolmanneksi viimeisellä hypyllä viereiselle hypylle. Mutta tulipahan taas muistutus siitä, että täytyy keskittyä töysillä koko rataan, myös siihen loppuun. Tässä vielä näkyy se kisarutiinin puute, pitäis luottaa vaan enemmän Flippiin ja siihen ettei sitä oikeasti tartte enää joka esteelle viedä. Flip ei siis ottanut yhtään kieltoa, irtosi tosi hyvin ja oli kuulolla.
Illalla käytiin Flipin Heidi-kasvattajan ja Siri-siskon kanssa lenkillä. Mukava oli nähdä pitkästä aikaa :)
En oo nyt oikeeen jaksanu kirjotella tänne viime viikkojen treeneistä, mutta tässä tältä aamulta videota.

torstai 25. huhtikuuta 2013
Fanny 12v.
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Oulun kisat
Lauantaina käytiin Oulussa kisaamassa oikein pitkän kaavan mukaan, molempien poikien kanssa kolme starttia.
Mulla on vielä opettelemista siinä, että saan rataantutustumisessa käytyä järkevästi läpi kahden kovin erilaisen koiran ohjaussuunnitelmat..
Linuksen kanssa alkaa varmuus taas kisaradoilla vähitellen löytyä. Eka rata tosin hajosi puolessa välissä, mutta kahelta viimiseltä ihan näppärät nollat, sij. 1 ja 2. Vähän huonosti Linus vieläkin välillä hyppää, mutta muuten oon tosi tyytyväinen meidän menoon.
Flipin kanssa ei taas oikein suju ollenkaan. Lähdöt on aika kauheita, hiipii ja hiipii, täytyy niihin ruveta kiinnittämään enempi huomiota. Hypyiltä otettiin kieltoja varmaan enempi kuin niitä hyppyjä koko radalla edes oli. Kepit ja kontaktit edelleen hyvät. Nyt olis tarkotuksena treenata Flipin kanssa ihan perusjuttuja vaan, jotta saadaan taas pakettia vähän kasaan. Voi olla että siinä menee aikaa, mutta menkööt.

maanantai 8. huhtikuuta 2013
Lentäen ja kierien
Viime viikolla treenattiin kahdesti. Tiistaina pikkutreeni, jossa irtoamista ja takanaleikkauksia. Takanaleikkauksia tulee treenattua ihan liian vähän ja nytkin huomasi että rytmitys oli vähän kateissa. Perjantaina Linukselle ratatreeniä ja Flipille keppien avokulmaa ja pientä ratapätkää. Aloitin myös boxin opettamisen Linukselle, katotaan jos saatais siitä apuja A:lle, nyt vaikuttaa ainakin ihan hyvältä.
Olin ilmoittanut Flipin lauantaille Ouluun kakkosten agiradoille, joten lähettiin luokkanousun myötä ihan kahestaan sunnuntaina kisaamaan pari starttia. Eka agirata oli musta aika helppo, mutta meidän meno loppui jo kuudennelle esteelle, jossa Flipin ensimmäinen lentokeinu... Otin uudestaan ja lensi taas. Otin syliin ja lähdettiin pois. Lisää keinutreeniä siis.
Toinen rata oli kiva ja haastava. Flip haki keppien avokulman tosi hyvin, mutta hypyillä sitten jäkitettiin kunnolla, pitäis vaan malttaa ohjata huolella jokainen hyppy... Sylkkäri toimi hyvin. Pussin jälkeen Flip kieri muutaman kierroksen hiekassa, oli pikkusen vauhtia ja vaarallisia tilanteita näissä kisoissa.
Kisojen jälkeen kotona tein Flipille palauttavan hieronnan ja selkä oli ei niin kovin yllättäen jumissa. Tänään sitten kunnon hieronta ja aika hyvin sain selkää avattua. Alkuviikko mennään lähinnä ravilenkkeillen.
Oon miettiny viime aikoina paljon meidän kisaamista. Sekä Linuksen, että Flipin. Ollaan nyt keväällä kisattu aika paljon ja ennen SM-kisoja on tiedossa vielä paljon startteja. Oon keskittyny keväällä yleensä enempi treenaamiseen kuin kisaamiseen, mutta nyt mennään vähän erilaisella suunnitelmalla kohti kesää. Välillä mietin onko startteja tulossa liikaa ja pitäiskö joitain suunniteltuja startteja jättää pois ja niiden tilalta treenata enempi. Mutta päädyin kuitenkin siihen, että kokeillaan tää kevät mennä "enempi kisaten, vähempi, mutta laadukkaasti treenaten" meiningillä. Ja lepoa sopivasti vähän joka väliin.

lauantai 30. maaliskuuta 2013
Viimein
Tulihan se nolla sieltä viimeinkin. Ei kovin kaunis sellainen, mutta nolla kuitenkin. Ja voi sitä fiilistä sen jälkeen :) Ja tänään kolmosistakin Flipille yksi aginolla. Serti meni yhteen ylimääräiseen putken kiertoon, mutta kokonaisuutena oon enemmän kuin tyytyväinen, ihana Flip <3 Linukselle kolme nollaa, hyviä ja vähemmän hyviä pätkiä, kokonaisuutena kuitenkin tasaista menoa. Nää kasassa pysyvät radat on nyt just niitä mitä me tarvitaan, ratatreeni alkaa tuottaa tulosta.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Motivaatio-ongelmia...
nimittäin mulla tän blogin kanssa.
Pientä treeniä, lumihankilenkkeilyä, lepoa, kouluttamista, tokon muistelua ja kaksi "juostaan kaikkien esteiden ohi ja kaadetaan jokunen siinä matkalla"- starttia Flipin kanssa on kuulunut viimeiseen pariin viikkoon. Tuosta viimeisimmästä jäi sen verran hampaan koloon, että oon ilmottanut Flipin aika moneen starttiin huhtikuulle. Ja pääsiäisenä olis tarkotus juosta neljä starttia molempien poikien kanssa.
Tänään käytiin treenaamassa pikatreenit, oikein hyvät sellaiset.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Jällivaaran kisat ja lepoviikko
Taas pitää niin kiirettä ettei tännekään kerkiä juuri kirjoitella. Jos vaikka nyt pikakelauksella viime ja tää viikko. Nuo kuvat on otettu muuten mun koiran lihashuoltoluentoa varten, Flip sai toimia mallina :)
Viime viikolla taidettiin treenata kerran, viikonloppu olikin sitten pelkkää agia. Lähettiin la aamuyöstä ajelemaan kohti Jällivaaraa. Kisapaikka oli tällä kertaa viileä maneesi, jossa aika pehmeä hiekkapohja. La oli kaks agirataa kaikille luokille ja kolmoset alotti. Tosi kivat radat oli tuomari Emma Berg suunnitellut, juosta sai oikeasti paljon, mutta välissä oli pieniä tekniikkapätkiä. Ekalta otettiin hyl, Linus tuli U-putkesta takaisin!? Tosi monet koirat teki saman, tiie oliko siellä sitten jotain? Tokalta radalta ihan ok nolla, sij.3.
Kakkosten radat oli musta vaikeammat kuin kolmosten radat, mutta kivoja nekin. Ekalla radalla Flip hyppäs taas pois keinulta.. ja tokalla radalla teki saman siinä samassa putkessa kuin Linuskin. Taas siis pari vitosta lisää. Noita pikku virheitä lukuunottamatta tehtiin kyllä tosi hyvät radat. Flip haki kepit mistä vaan, kontakteilla annoin kyllä tuplakäskyn, mutta pysäytin kunnolla ja hyvin kesti.
Sunnuntaina oli sitten hyppäripäivä. Linukselle nollat sij. 3 ja 1 ja Linuksesta näyttelytulosta vaille Ruotsin hyppyvalio! Parasta tässä ehkä oli se, että voitettiin yks ruotsalainen mies ja sen kolme supernopeeta shelttiä :D Flipin ekan radan keskeytin, kun juoksin tassun päälle ja Flip vinkaisi, mutta ei siinä onneksi mitään tapahtunut. Tokalla radalla neljänneksi viiminen hyppy väärinpäin, muuten hyvä rata.
Tää viikko on otettu levon kannalta. Torstaina molemmat pojat sai hieronnan. Linuksella oli molemmin puolin kunnon jumikohdat lapojen takana. Flipillä taas vasemmalla puolella selässä muutama triggeri, jotka varmasti johtu edellisviikon tapaturmasta hallilla.. Olin siirtämässä maxipöytää radalta pois, kun Flip päätti hypätä vähän huonosta kulmasta sen päälle. No, ei päässyt pöydälle asti vaan lensi nurmelle selälleen. Liikkui normaalisti ja hoidin kotona sitä hieromalla ja laitoin lämmintä. Nyt ei enää arista selkää ollenkaan, bottia oon kuitenkin nyt pitäny sisälläkin Flipillä varmuudenvuoksi päällä.
Tänään käytiin ainoon kerran tälle viikolle hallilla treenaamassa. Tehtiin ensin kontakteja ja sen jälkeen sylkkäreitä.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Pienestä kiinni
Ensin se tärkein uutinen, eli Fanny on ollut taas himusen pirteänä! Tänäänkin oli aamupäivällä parin tunnin jäälenkillä mukana ja siltikin halusi lähteä vielä päivällä ulos. Toki täytyy muistaa mummelin antaa nyt levätäkin ja sen pissanäytteen jos muistaisin ens viikolla viedä.. Tällä viikolla oon muistanu sen joka päivä heti vähän sen jälkeen kun ollaan jo käyty ulkona..
Eilinen hurahtikin sitten kisareissussa Luleåssa. Tää oli eka kisareissu Ruotsiin ja tykkäsin kyllä kovasti. Hyvin järjestetyt kisat kaikenkaikkiaan :) Flipillä oli takana 2,5kk kisatauko, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Estevälit tuntu tosi isoilta ja nyt kun ollaan koko talvi treenattu pienessä hallissa, niin meinasi pikkasen alkaa jännittää kun kisakentän näin. Eka rata oli tosi kivan tuntunen jo tutustumisessa. Keinulla karjasin vaan vähän liian kovaa "paikka" ja Flip hyppäsi pois. Tulokseksi siis vitonen, muuten super rata! Toinen oli meille vähän hankalamman tuntunen, mutta Flip oli hyvin kuulolla ja mä kerkesin yllättävän hyvin sinne minne pitikin. Luulin maalissa että tehtiin nolla, mutta kolmanneksi vika rima olikin tullu alas :/ Harmitti tietty, mutta toisaalta antoi uskoa että me vielä se viiminen nolla sieltä saadaan. Niin lähellä se on.
Linus oli jo lämmitellessä ihan vallaton. Hyppeli vaan edestakasin ja ryömi ja kieri maassa. Kolmostenkin radat oli ihan mukavan oloisia. Ekalla radalla olin vaan ihan hukassa, tuloksena hyl. Toisella sitten tsempattiin ihan ok nolla. Vähän hidas, mutta parasta menoa sitten syksyn. Linus liikku tosi paljon paremmin kuin kaks viikkoa sitten keinonurmella, kyllä meille vaan nuo kaikki muut alustat sopii niin paljon paremmin.
Ens viikolla tiedossa parit treenit ja viikonloppuna taas Ruotsiin kisaamaan :) Mukavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Ratatreenin puutetta
Viikko sitten oli tarkotus kisata molempien kanssa vuoden ekat kisat, mutta suunnitelmat menikin uusiksi ja Flipin startit jäi väliin. Linuksen kanssa käytiin hakemassa pari hyllyä ja yks nolla. Linus liukasteli ja suti ekalla radalla ja kahella jälkimmäisellä liikkui varoen. Mulla oli ohjaukset ja rytmitys täysin hukassa, joten huomaa kyllä että ratatreeniä ei olla tehty pariin kuukauteen. Puomi oli positiivinen yllätys, molemmilla agiradoilla lähes täydellinen!
Viikon päästä ois tarkotus sitten lähteä käymään ihan ulkomailla asti kisailemassa molempien kera ;)
Torstaina onnistuneet keppitreenit molempien kanssa ja tänään käytiin tekemässä ratatreeni, teemana tiukat käännökset ja kontaktit vauhdista. Molemmilla oli kierrokset aikalailla katossa, mutta hyvät treenit saatiin aikaseksi. Linuksen A ei kestä hirveästi vedätystä ja Flip tarttis edelleen paljon vahvistusta irtoamiseen. Käännökset tosi hyviä molemmilla.
Kuva: Kaisa Heikkinen
Fanny tosiaan kävi tossa parisen viikkoa sitten ell tutkimuksissa. Keuhkot ja sudän kuulostivat normaaleilta, mikä oli kyllä yllätys kun sitä yskimistä on kuitenkin ollut. Otettiin sitten verikokeet (mihin tarvittiin lopulta molemmat tassut, neljä neulaa, ja neljä ihmistä...) ja niissäkään ei mitään hälyttävää. Vielä otetaan pissanäyte ja jos sekin ok, niin kokeillaan kipulääkitystä. Helpotus oli kuitenkin tietää että sydän, keuhkot ja veriarvot ok. Toki periaatteessa on mahdollista, että joku piilevä sairaus jossakin on. Fanny on sisällä edelleen hirmu väsyny, mutta lenkille kun oon sen "pakottanu", niin siellä juoksee ja leikkii muiden kanssa.

maanantai 4. helmikuuta 2013
Kuumuu kuumuu
Viime viikko oli aivan huippu kiireinen, mutta kahdesti kerettiin silti treenaamaan.
Torstaina oltiin pitkästä aikaa ryhmätreeneissä, tosin otin mukaan vaan Flipin. Linus liikkui keskiviikkona jotenkin oudosti, ikäänkuin vähän pompottaen joten hieroin sen to aamuna. Selästä löytyi pari triggeriä ja takareidet oli vähän kireät. Huomasin kyllä torstaina että imusolmukkeet oli vähän turvoksissa, mutta perjantaina ei enää ollut. Kumma juttu. Mutta viikonloppuna liikkui kyllä jo normaalisti ja imusolmukkeetkin tosiaan taas ok. Mutta siis niistä treeneistä. Flip kävi vähintäänkin yhtä kierroksilla kuin kisoissa, joten keskittyminen ei ollut ihan parasta.. Viime viikot kun ollaan keppikulmia treenattu, ne on mennyt lähes mistä vaan ja miten vaan oikein. Nyt ei osattu mitään.. Myös päällejuoksuissa ei lukenut vetoa ollenkaan, vaan hyppäs täysiä selän taakse. Millähän ihmeellä tuota virettä sais laskettua?
Eilen sitten tehtiin pätkää jossa mm. päällejuoksua, putki-A erottelua, avokulma kepeille ja putkijarrutus. Oli tosi onnistuneet treenit! Ja Linus liikkui taas hyvin, tais selkäjumit hidastaa pujottelemista. Viikonloppuna suunnataan tän vuoden ekoihin kisoihin!
Soitin tänään Fannylle lääkäriajan. Yskimistä ei hetkeen juuri ole ollut, mutta mummeli tuntuu olevan äärimäisen väsynyt. Ei haluais kävellä oikein ollenkaan ja sisällä lähinnä vain nukkuu. Innostuu kyllä välillä hetkeksi leikkimäänkin, mutta sitten taas menee nukkumaan. Epäilen vahvasti että sydämessä on jotain, mutta keskiviikkona se selviää. Tarkotus on ainakin tutkia sydän ja ottaa verikokeet. Toivottavasti syy mummukan väsymykseen selviää!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Kepitellen
Tällä viikolla oli muutama kova pakkaspäivä, mutta nyt on jo kivasti lauhtunu ja pääsee taas kunnolla lenkkeilemään. Koirat on päässy kirmailemaan jäälle ja koirakavereiden kanssa metsään. Ainoa ongelma on, että täällä on nyt ihan älyttömästi poroja, tulevat aina talvisin noihin metsiin. Flip ja Fanny ei oikein välitä, mutta Linus onkin sitten toinen juttu..
Keskiviikkona jatkettiin keppitreenejä. Ja mun jalka kestää taas!
Perjantaina käytiin tekemässä pikkutreenit. Molemmille putkijarrutuksia lelupalkalla ja Flipille irtoamista ja Linukselle A:n vahvistusta. Lelupalkan kanssa Linus teki nyt hyvin putkijarrut,juoksi täysiä mutta kääntyi. Flip teki alussa myös hyvin, mutta lopuksi kun tein ilman palkkaa ja vähän liian kovalla jarrutuksella, niin tuli putkesta takaisin. Pitää muistaa tehdä vähän kevyempi jarrutus Flipille, kääntyy kuitenkin silläkin aika hyvin. Flipille eteen lähetystä muutamalla hypyllä ja lopussa palkka odottamassa. Laitoin keskimmäisen riman 45cm, ei juossut kertaakaan ohi tai ali. Pakko alkaa oikeasti noita neljävitosiakin vähitellen treenata, vaikken millään niillä raaskiskaan Flippiä hyppyyttää.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Pikkutreenejä ja lihashuoltoa
Tällä viikolla treenattiin kahdesti.
Maanantaina tehtiin sivuttausetäisyyttä + leijeröintiä puomilla, aalla ja kepeillä.
Linukselle nää on helppoja, mutta vahvistus on aina hyväksi. Flip tulee vielä kontakteilla vähän vinoon, jos oon kovin kaukana sivuttaissuunnassa. Kepeillä taas kesti kaikki toistot, vaikka kepit oli seinään päin ja leijeröin putken, joten oli monen metrin päässä ja jäin vielä jälkeenkin. Iso edistysaskel tapahtunu keppien varmuudessa!
Torstaina tehtiin putkijarrutuksia ja muutama hankalampi keppikulma. Linuksella putkijarru toimii vähän liiankin tehokkaasti. Lelun kanssa täytyy tätä vahvistaa, hidastaa nyt vähän liikaa jo heti putkeen mennessä. Flip kääntyy jo putkista aika kivasti, mutta vieläkin tiukemmin sais mennä. Tein loppuun vielä vähän irtoamista, täytyy sitä vikan hypyn ohi juoksemista alkaa nyt ihan tosissaan kitkeä pois.
Paljon on taas treenattavaa, mutta nyt kun mun jalka alkaa olla jo aika hyvä (eilen eka kivuton juoksulenkki!), niin eiköhän päästä vieläkin paremmin treenailemaan. Ens viikolla vielä jatketaan pikkutreeneillä, seuraavalla vois jo alotella ratatreeniä. Kisoja oon aatellu yhet tai kahdet helmikuulle ja maaliskuussa sitten kisataankin kunnolla jo :)
Koirien hieronnoista oon tainnu unohtaa tänne kirjottaa... Flipin hieroin viimeksi viime viikolla. Takareidet on edelleen jumit ja lapojen takaa löyty pari triggeriä, joita tälläkin viikolla oon iltaisin koittanu hoitaa. Nuo reidethän Flipillä on aina ollu se ongelmakohta. Pari viikkoa sitten aloin kokeilla palautusjuoman antamista kaikkien treenien jälkeen ja se on oikeasti kyllä auttanut. Tätä nyt jatketaan ja ens viikolla uus hieronta, kyllä se tästä.
Linuksella reidet myös kireät ja pari jumikohtaa rintarangassa. Kyllä huomaa että koirat on iloisempia ja kulkevat treeneissäkin paremmin kun niitä säännöllisesti hoitaa.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Neliötreeniä
Mun jalka kiukuttelee edelleen, joten ollaan edelleen jouduttu treenaamaan sen mukaan. Tosin ehkä ihan hyväkin, ollaan tehty kerrankin ihan perusjuttuja. Kontakteja, keppejä, kääntymistä ja putki-kontakti erotteluja.
Tässä neliötreeniä viime sunnuntailta. Linuksen kääntäminen tavallisesti (siis ilman mitään kikkoja kuten jaakotuksia tms.) on ollu mulle aina vaikeeta ja on edelleenkin. Videolta näkyy kuinka välillä valuu oikein kunnolla kun ajotus on ihan mitä sattuu. Pitäis vaan aina säännöllisesti muistaa lelupalkan kanssa vahvistaa kääntymistä. Oon myös vahvistanu kääntymistä kotona yhen pujottelukepin ympärillä vauhdilla pyörimisenä.
Keskiviikkona tehtiin putki-kontaktierottelua. Tein ensin useampia toistoja suorasta linjasta ja lopuksi jo tosi vinoja lähetyksiä puomille. Putken suut oli tosi tyrkyllä, mutta Linus haki joka kerta oikein sekä puomille, että A:lle. Flipille oli vinosta meno vaikeampi A:lle kuin puomille, joten sitä pitää muistaa vahvistaa lisää.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Uusi vuosi, uudet kujeet
Ajattelin sitten minäkin kirjoittaa jotakin viime vuodesta ja vähän ajatuksia tästä uudesta.
Flip aloitti epäviralliset kisat tasan vuosi sitten, loppiaisena. Viralliset kisat korkattiin huhtikuun alussa. Mittautin Flipin monella tuomarilla, mutta tulos oli aina sama: yli 35cm. Medirimoihin totutellessa menikin hetki, mutta ei niin kauaa kuin olin odottanut. Vuoden aikana noustiin kakkosiin ja sieltäkin saatiin kerättyä pari nollaa. Flipin kanssa on huippua treenata, mutta kisatilanteet vaatii vielä paljon lisää kisaamista. Oon kuitenkin viime vuoden aikana oppinut, että ei oo niin vaarallista jos ei saa mullehetikaikkijanyt. Joskus on oikeasti hyvä mennä kaavalla hiljaa hyvä tulee :)
Syksyllä irtokoiran hyökkäys säikäytti, mutta ei mitään fyysisiä vammoja Flipille jättänyt. (Ei myöskään Linukselle). Hiukan herkemmin Flip nyt haukkuu etenkin isoille tuntemattomille koirille, mutta pahemmatkin traumat olis voinut tulla. Myös sydänultrassa käytiin, kun ell kuuli selvän sivuäänen. Ultrassa sydän kuitenkin todettiin täysin terveeksi, eli kaikinpuolin normielämä jatkuu.
Linuksen kanssa kisattiin säännöllisesti, mutta ei määrällisesti niin kovin paljoa kuitenkaan. Jos oikein laskin niin 45 starttia, joista 22 nollaa. Mutta arvokisat ei sitten menneetkään ihan suunnitemien mukaan. SM-kisoissa tuli oikeastaan ekaa kertaa esille meidän kontaktiongelma ja karsinnoissa meno oli kovin vaisua. Pettymys oli suuri ja loppu kesä meni treeni-intoa etsiessä. Taisin tosin verrata tuloksia liikaa edelisvuoden tulostasoon. Syksyllä kisattiin muutamia startteja ja sitten pidettiin ansaittu tauko, joka teki kyllä hyvää niin Linukselle kuin mullekin. Joulukuun alussa vielä yhdet kisat ja kontaktitreenit aloitettiin uusiksi. Linuksella oli muutama tassuvaiva ja yksi antibioottikuuri huulen reiän takia vuoden aikana, mutta muuten oli terveenä.
Fanny on edelleen suurimmaksi osaksi pirteä ja kulkee lenkeillä ja välillä hallillakin putkia juoksemassa mukana. Välillä on ollut kuitenkin kausia, jolloin se on erityisen väsynyt ja mielellään vain nukkuu. Ikää Fannylle tulee huhtikuussa jo 12!
Mä rakastan kisaamista, mutta kisatilanteet ja niissä keskittyminen ei oo mulle mitenkään kovin helppoa. Niinpä viime vuonna yritin entistäkin enemmän keskittyä vain omiin suorituksiin ja lopetin esim. tuloslistojen tarkemman tutkiskelun (että kuinka paljon me hävittiin milloinkin jne.) Keskittyminen saisi kyllä olla vieläkin parempaa, harjoitukset siis jatkuvat tänäkin vuonna. Koirajuttujen lisäksi viime vuonna kirjoitin ylioppilaaksi ja valmistuin urheilukoirahierojaksi. Omien koirien treenaamisen ja kisaamisen lisäksi keskityin myös kouluttamiseen.
Tulostavotteiden asettaminen tälle vuodelle on vähän hankalaa. Flipin kanssa toki ois kiva päästä pian kokeilemaan kolmosiin ja muuten kartuttaa kovasti kisakokemusta. Linuksella on nollat kasassa arvokisoihin, mutta karsinnat on vielä pienoinen kysymysmerkki. MM-kisat kun kerran järjestetään Etelä-Afrikassa, niin aika hurjalta tuntuu lähteä koiraa sinne saakka kuskaamaan. Tällä hetkellä päätavotteena siis SM-kisat, karsintoja pitää vielä harkita tarkkaan. Fannyn tavoitteena on pysyä terveenä ja reippaana :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)