tiistai 29. toukokuuta 2012

Kisaviikko

Viime viikko vierähti siis aikalailla kisaamisen merkeissä. Mukava oli kisata, mutta paljoa ei käteen jäänyt. Jos 11 startista 1 on nolla, niin ei voi kovin tyytyväinen olla. Paljon oli hyviä pätkiä, mutta silti jäi vähän surkea fiilis. Linus hyppäsi ja pujotteli huonosti, vaikka muuten kyllä tuntu meno ihan ok:lta. Flip taas keskitty ihan hyvin, mutta mie annoin sen varastaa välillä(!?). Itseeni tässä oon eniten pettynyt. Eniten ongelmaa oli mulla oman pääkopan kanssa ja se kyllä näkyi. Ei auta kuin unohtaa nää kisat ja keskittyä tulevaan. Nyt olis luvassa pikkusen treeniä, viikon agitauko, lomailua ulkomailla ja muutama startti ja viimeistelytreenit, sekä Linukselle hieronta ennen SM-kisoja.





Fanny säikäytti tänään oksentamalla aamulla kolmesti. Se sai eilen varastettua pari desiä nappuloita, mutta oli kyllä outoa että se noin voimakkaasti reagoi. Aamulla ei maistunu edes herkut, mutta päivällä sain jo lääkettä ja vähän ruokaa syötettyä. Nyt näyttäs olevan jo kunnossa, ja annoin varmuuden vuoksi vielä lisää tota vatsalääkettä. Säikähdyksellä taidettiin siis varmaan selvitä, mutta kyllä nää tällaset vaan säikäyttää varsinkin kun kyseessä on vanhempi koira, joka aika helposti pääsee kuivumaan jos ei saa nestettä ja ruokaa.

En oo vieläkään saanu sitä kameraa otettua mukaan lenkille.. mutta tässä muutama uus kisakuva, kuvaajana Tero Siivola.







Seuraava päivitys varmaanki vasta parin viikon päästä. Tää viikko menee yo-juhlien järjestelemisessä ja sitte lähen tosiaan reissuun neljäksi päiväksi. Mutta palataan asiaan kuitenkin ennen SM-kisoja!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Treenipulinaa ja haaste

Keskiviikkona keskityin Flipin treeneissä lähtötilanteeseen ja siinä pysymisen palkkaamiseen. Yrittää edelleen nousta, mutta ei kyllä käy yhtä kuumana treeneissä kuin kisoissa. Hypyt "tyhjään" on edelleen vaikeita, nyt tuli rima aika monesti alas. Perjantaina kävin tekemässä pari puomia ja palkkaamassa pelkästään hypyn takana istumisesta. En kyllä tiie onko tosta hirveesti hyötyä, koska ei liikahdakaan hämäyslähdöistä yms. huolimatta kun muita koiria ei ole kierroksia nostamassa. No kaikkea pitää yrittää.

Tänään käytiin tekemässä välistävetoja ja puomille lähetyksiä jyrkistä kulmista niin, että puomin alla oli vielä hämäysputki. Linusta pitää muistaa välistävedoissa jarruttaa ennen ekaa hyppyä, muuten ei taivu hypyjen väliin vaan hyppää seuraavan hypyn suoraan. Putki-puomi erottelu vinosta oli aikalailla unohtunut. Pari kertaa kun vein lelun puomin jälkeen palkaksi, niin johan alko puomikin löytyä. Linuksella oli kyllä tänään tosi hyvä asenne koko reenien ajan :) Flipillä välistävedot ok, puomille ei irtoa jos oon paria metriä kauempana. Tehtiin myös keppilähetyksiä, aika hyvin haki.

Ens viikolla onkin luvassa paljon kisaamista, varsinkin Flipillä. Tiistaina kävästään yhtien starttien verran iltakisoissa Oulussa ja Flip kisaa viikonloppuna 6 ja Linus 3 startin verran.

Nyt on muuten tosi ihania kelejä ollu ja tääläkin on metsät jo melkein kokonaan sulanu lumesta. Pitäs taas joku päivä ulkoiluttaa tota kameraakin ja räpsiä keväisiä kuvia koirista.

Mulle on tullu nyt useampia haasteita, kiitos niistä. Hertalta ja Kertulta tuli samantyylinen haaste kuin minkä tossa just hetki sitten tein, joten skippaan sen nyt tällä kertaa, sori.

Saanalta tuli haaste, joka ei ollutkaan ihan helppo.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).


1. Koirat. Niiden tekemisiä on vaan niin kiva seurata ja erityisesti jos ne on erityisen onnellisia kun ovat esim. päässeet uimaan tai väsyneinä ja tyytyväisinä nukkuvat tuhisten.

2. Metsälenkkeily. Kun ketään muuta ei ole missään ja saa rauhassa kävellä pitkin metsiä.

3. Juokseminen. Tosin tää on kivaa vain silloin kun on muutenkin hyvä fiilis ja juoksu kulkee.

4. Onnistuneet treenit/kisat. Se tunne kun onnistuu tärkeässä paikassa täydellisesti. Sitä tosin tapahtuu hyvin harvoin, mutta ehkä juuri siksi sitä jaksaa odottaa ja sen saavutettuaan fiilis on sen mukainen.

5. Perhe. Mulla on niin ihana perhe, että sitä aatellessa tulee väkisinkin hyvälle mielelle <3

6. Ystävät ja kaverit.

7. Päikkärit. Varsinkin jos on herännyt aikasin, niin parin tunnin päikkärit on tosi jees!

8. Leipominen ja ruoanlaitto. Kaikenlaisten uusien ruokajuttujen kokeilemisesta ja niiden onnistumisesta tulee hyvä mieli.

9. Valokuvaus. Mie en oo siinä mitenkään erikoisen hyvä, mutta hauskaa se on.

10. Kevät. Ei oo enää ainakaan paljoa lunta, mutta ei vielä liian kuumakaan.

Mie haastan nyt vain Iran.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kakkosluokkalainen :)

Pikapäivitykset jatkuu edelleen. Yritän jossainvaiheessa kirjotella taas enemmän, mutta nyt ei kerkee.

Torstain treenattiin ja viikonloppu vierähtikin kisoissa. Lauantaina oli Flipillä kolme starttia. Eka rata oli oikeesti helppo, mutta kehitin itelleni hirveet paineet kakkosiin nousemisesta, joten helpolta ei rata kuitenkaan tuntunut. Flip varasti aika törkeesti, mutta taisteltiin nolla ja voitto, minkä myötä jatketaan kisaamista kakkosissa :) Hieno Flip! Niistä kahesta kakkosen radasta ei jäänytkään pahemmin kertomista, muuta kuin että kontaktit oli ihan superit ja lähössä pysyi paremminkuin ekalla radalla. Jotenki pitäs vaan saada Flipiin virettä vähän laskettua kisoissa, nyt kun käy niin ylikierroksilla eikä pysty yhtään keskittymään.

Su oli Linuksen vuoro kisata. Etukäteen mietin ja vähän jännitinkin sitä, kuinka Linus kulkisi sen huonon edellisviikonlopun kisojen jälkeen. Ekalla radalla Linus liikku oikein kivasti, tuloksena nollavoitto. Huomasi kyllä että oli ekat ulkokisat, vähän meinasi ohjaus olla myöhässä ja koira sen mukaan sitten kaarratteli. Tokalla Limppu lähti ihan lapasesta, tuloksena hyl. Hyppärillä Linus taas oli vähän tahmea, nolla ja sij.3. En kyllä aina ymmärrä tuon koiran ajatusmaailmaa. Välillä se kulkee, välillä ei. Välillä kuuntelee hyvin, välillä lähtee lapasesta. Ja vireys voi vaihdella kisapäivänkin aikana edestakasin. Kumma juttu.

Kuva: Nora Ojala

Eilen alkoi ulkotreenikausi ja Linus treenaa tän kesän tiistaisin ja keskiviikkoisin on Flipin treenit ja mun treenien veto. Tosi kivaa päästä taas tauon jälkeen vetämään treenejä! Limpun treeneissä sai eilen juosta ihan tosissaan. Pohja tuntu alussa tosi raskaalta sekä itelle että koiralle. Käännöksissä Linus jäi oikeen sutimaan hiekkaa ja tuntu että uppoaa koko koira sinne. Ite treenit meni kyllä aika kivasti, Limppu oli hyvin kuulolla. Lopputreeneistä juokseminenkin oli jo helpompaa, joten eiköhän tohon pohjaankin taas totu tässä kesän aikana. Ja onpahan sitten ainakin kevyttä juosta kisoissa esim. nurmella ;)

tiistai 8. toukokuuta 2012

Pikaisesti


Nyt aika pikanen päivitys viime viikon treeneistä ja kisoista, on aika kiireistä tää elämä just nyt :)

Torstaina molemmat kulki treeneissä aika kivasti. Flip tosin heitteli pienen tauon jälkeen taas takatassuja puomin alastulolla. Linukselle pitäs vahvistaa suoria, joiden päässä pitäs mennä kauempaan putken päähän niin, että se toinen pää on paljon enempi tyrkyllä. Kohta kun pääsee ulos treenaamaan, niin näitäkin on paljon helpompaa treenata kuin tuolla pienessä hallissa.

Viikonloppuna kisattiin Oulussa, neljä starttia molemmille. Linukselle kolme nollaa, mutta vauhti ei ollu ollenkaan sellasta, kuin Limpulla normaalisti. Lauantaina aattelin, että kun oli koko päivän joutunu autossa oottamaan, niin olis väsy sen takia. Sunnuntaina oli kuitenkin väsyneen olonen myös, mutta mie en tajunnu kuitenkaan, että olis jotenki kipeä tms, kun leikki ja riehu kuitenkin ja kisasin sitten kaikki startit. Tyhmä minä :( Kotimatkalla oksensi sitten pikkukiviä, liekö syy sitten siinä, toivottavasti. Nyt on ollut ainakin ihan pirteä, joten ihan kunnossa kait tuo on. Eilen myös hieroin Limpun, pikkasen oli jumia siellä täällä, mutta ihan ok kuitenkin.

Flipille 10, 5, hyl ja 0-voitto hyppäriltä. Toi vitosen rata oli niin pienestä kiinni, ettei olis saatu sitä vikaa nollaa, mutta putken takaaleikkauksessa jäi pyörimään ja kyselemään, kun vähän huolimattomasti lähetin. Hyppärin nolla oli tietty kiva juttu, mutta eipä se auttanu tässä nollien keruussa ollenkaan. No, lauantaina olis seuraava mahollisuus nousta sinne kakkosiin. Flip oli kisapaikalla aika jännä. Radan reunalla se oli tosi rauhassa eikä haukkunu tai mitään ja melkeen pyrki siitä tilanteesta muualle. Mutta kun otin takin siltä pois ja mentiin valmistautumaan, niin huh huh kun alko kierrokset nousta. Lähdössä pysymistä on pakko vahvistaa treeneissä nyt tosi paljon, ei nimittäin meinaa millään pysyä. Viikonlopun paras juttu oli ehkä se, että hypyt ei tuottanu ollenkaan ongelmia, eikä rimoja lennelly, jes!