Sairaslomailua, mummopuuhia ja pentukuumetta

Ma näytti siltä, että Limpun tassu alkaa olla parempaan päin. Päätettiin siis, että katotaan vielä jos paranee ihan levolla vaan. Ti oli taas edellistä huonompi päivä, joten ke käytiin lääkärissä tassua näyttämässä. Lääkäri totesi olkapään lihaksessa jonkin asteen venähtymän tms. Ei osannut sano tarkkaa toipumisaikaa, mutta antoi tulehduskipulääkettä. Ja eilen Linus ei enää ontunut ollenkaan. Ihan huippua! Toki vielä mennään ihan pienillä ulkoiluilla ja muutenki aika rauhallisesti, mutta eiköhän tästä kuitenkin aika nopeasti selvitä. Toki nyt jää ainakin PM-kisat väliin, mahollisesti omatkin kisat elokuun lopussa. Nuorten SM:mmät on sitte siinä ja siinä. Mutta vaikka kyllä harmittaa, niin pääasia, että saadaan poika kuntoon. Linus ei voi ymmärtää, miks se ei pääse lenkeille mukaan. Ollaan sitte yritetty puuhailla kaikkea mahollista, mikä ei rasita tassua. Opeteltu uusia temppuja, treenattu paikallaoloa ja leikitty naminpiilotusta yms. Toivottavasti päästään pian kunnon lenkeille, ei Linus nyt ihan vielä seinille hypi, mutta ei se kyllä kovin kaukanakaan oo ;)

Fanny on nyt sitte saanu toimittaa aktiivista harrastuskoiran virkaa tässä. Tosin ollaan tehty kaikki vähän mummotahdilla. Mutta mikäpä siinä. Ollaan käyty poimimassa mustikoita ja lakkoja, reenailtu lenkeillä vähän tokoa, käyty hölkkäilemässä ja kerran reenaamassa. Fanny on siis saannu extra huomiota, kun melkein kaikki tehdään mamman kanssa kahdestaan, ilman Linusta. Fanny kyllä nauttii varsinkin tuosta marjastamisesta. Eilenkin veteli tuolla suolla edestakaisin ittensä melkeen läkähdyksiin kun käytiin lakkoja poimimassa. Niin ja sitte aiheeseen pentu.

Mä oon jo pidemmän aikaan ettiny sopivaa pentuetta ja pentua, mutta yllättävän vaikeeta on just se sopiva löytää. Nyt Limpun ollessa kipeenä, pentukuume on noussu ehkä vaan entisestään. Fannyn kanssa on kyllä kiva puuhastella kaikkea, mutta ei sekään kauaa jaksa, onhan tuota ikääkin jo päälle 9. Ja Linuksen kanssa ei voi nyt oikeen tehdä kauheesti mitään. Ja mä kun voisin kokoajan vaan reenata, lenkkeillä, temppuilla ja taas reenata.. Mullahan on aina ennen ollu vähän eri tilanne pentua hankkiessa. Fannyn hankinnasta en ihan hirveesti muista, kun olin sillon aika pieni, mutta tietääkseni pentue löyty aika nopeesti ja helposti heti kun alettiin pentua ettimään. Ja Linus taas oli Fannyn ainoa pentu, joka jo alusta asti varmuudella meille sitten jäi. Joten tää on nyt tavallaan mulle uus tilanne. Sheltistähän mä oon haaveillu ties kuinka kauan ja haaveilen edelleen. Mutta oon mä sitte muitaki rotuja miettiny. Villistä, novascotiannoutajaa, pyreneitten paimenkoiraa, kromfohrländeriä.. mutta taitaa se silti olla se sheltti. Villiksen jälkeen sheltti on rotuna se, josta mä kaikkein eniten tiedän ja joka tuntuu omimmalta. Villiskin vois olla ihan jees, mutta mun mielestä niistä on sitte taas tosi vaikeeta löytää sellasta yksilöä, jonka mä haluisin. Mä oon käyny monena päivänä (tai oikeestaan yönä, kun on tullu vähän valvottua) läpi kasvattajien kotisivuja ja pentueilmotuksia ja laitellu sähköpostia. Mä jopa tutkin pentueita Ruotsista, Norjasta ja Tanskastakin. Mutta kun ei, niin ei. Kyllä niitä aina sillon tällön löytyy vapaitakin pentuja, mutta mä kuitenkin haluisin pennun terveistä vanhemmista ja mielelläni vieläpä agilitysuvusta. Siinäpä ehkä ne tärkeimmät jutut. Ja muu tulee plussana. Ja Mutta eipä kait siinä auta kuin jatkaa odottelemista.