tiistai 28. kesäkuuta 2011

Ei menny ihan niin kuin olis toivonu menevän

Otsikkoon viitaten. Tiistaina lähettiin käymään hallilla. Koska villikset on agista reenitauolla, reenasin vaan Flipin kanssa ja villiksille heitelin palloa ja otin pikkasen tokoa. Flipin kanssa tehtiin puomia, pituutta (ekaa kertaa), rengasta ja hypyllä ja parilla putkella irtoomisjuttuja.
Muut odotteli häkissa, kun reenasin yhden kanssa. Olin siinä sitte heitelly Linukselle palloa ja laitoin sen häkkiin seuraavaa vuoroa odottamaan, enkä huomannu liikkumisessa mitään outoa. Mutta sitten tapahtui jotain. Kun nimittäin otin Linuksen ulos häkistä, se alkoi samantien ontua. Ei näyttäny kipua mitenkään ja kuolasi vaan pallon perään. Tarkistin tassut, mitään kummallista ei näkyny. Vääntelin ja kääntelin, mutta ei kipureaktiota missään vaiheessa. Mutta ontuminen jatkui.
Keskiviikkona ontui edelleen. Aattelin, että josko olis samantyylinen venähdys kuin viime syksynä toisessa etutassussa. Olin vähän kahden vaiheilla. Katsoako muutama päivä, jos menis levolla ohi, vai lähteäkö näyttämään eläinlääkärille? Päätin sitte lähteä.
Ell venytti ja käänteli molemmat etutassut oikein kunnolla, ei edelleenkään mitään kipureaktiota. Kävellessä kuitenkin ontui ihan kunnolla. Ell epäili joko venähdystä tai rasitusvammaa. Olisi antanut kipulääkettä, mutta koska karsintoihin oli aikaa vaan 23 päivää ja kipulääkkeessä 28vrk varoaika, kehotti katsomaan 3-4 päivää vielä, josko pelkkä lepo tepsisi.
Torstaina ja perjantaina ontui välillä ja välillä ei. Tässävaiheessa olin jo melkein varma, että ei parannu levolla ja yritin jo valmistautua mielessäni siihen, että meiltä jäis sekä karsinnat, että todennäkösesti myös Europan Open väliin.. Terveys on etusijalla tottakai, mutta harmitus oli tietenkin suuri.
La ja su oli jo parempi ja eilen ei ontunu ollenkaan. Sunnuntaina pääsi jo lyhyelle hihnalenkille ja eilen oli lämppä ja jäähkälenkeillä hihnassa mukana, sekä iltalenkillä myös. Eikä ontunu!! Tänään pääsi aamulla uimaan, jossa ehkä pääsi riekkumaan vähän liikaa. Ei oo kuitenkaan varsinaisesti ontunu, pikkasen ehkä aristanu. Pitää muistaa kyllä vielä ottaa tosi rauhallisesti. Vielä en pysty täysin iloitsemaan, mutta ehkä se tästä. Vaikeinta tulee olemaan ekat reenit sitte joskus parin viikon päästä.. Ja karsintoihin on aikaa vajaat kolme viikkoa..

Limpulla oli siis tosi tylsä viikko, melkein pelkästään lepoa. Flipillä sen sijaan on ollut ohjelmaa. Tiistain treenien lisäksi treenattiin torstaina eskariryhmässä. Uutena esteenä otettiin muuria, ei ongelmia. Rengas sen sijaan on vielä tosi epävarma. Tehtiin myös hyppyneliöllä paria kuviota taas niin, että osa rimoista maassa ja osa 25cm. Lisäks tehtiin pari puomia. Kotona ollaan tehty edelleen keppejä ja ollaan pikkasen edistytty. Mutta paino sanalla pikkasen.

Fanny pääsi pitkästäaikaa torstaina mukaan hölkkälenkille ja voin sanoa, että meistä ei kyllä tainnu kumpikaan nauttia siitä, eikä taida Fanny jatkossa päästä/joutua enää mukaan hölkkäämään/juoksemaan..

Lauantaina suunnattiin Flipin kanssa juhannusnäyttelyyn. Tassut sain trimmattua suunnilleen siisteiksi ja korvien trimmauksesta iso kiitos Ullalle! Junioriluokkassa oli koiria yhteensä 13. Tuomarina toimi Lessi Tchistiakova Venäjältä.
Flip esiinty tosi reippaasti ja yllättävänki rauhallisesti. Ainakin verrattuna siihen, miltä sen meno näytti hetki ennen kehää, kun yritin sen kanssa vähän ravata ;) (Joo ei ollu sillon ihan ravia, hyppi vaan jättipomppuja kohti taivasta ja räksytti muille koirille..)
Flipin arvostelu:

9 months old male. Typical. Good size. Good bone. Needs more substance. Masculine head. A little bit heavy ears. Strong topline. Very narrow in front and behind. Needs more time to develope, and more rounded ribs. Coat is very soft.

Aika moni sheltti tais saada ERIn, Flipille EH. Tuomari ei ilmeisesti pitäny oikein Flipin melko raskaasta rakenteesta. Mutta eipä siinä, agilitykoirahan tuosta varsinaisesti on tulossa ;) Vaikka toki kehässäkin vielä joskus tullaan pyörähtelemään.

Kameran kuvat oli jostain syystä tosi epätarkkoja, joten laitan tähän nyt vaan yhen huonolaatusen kuvan. Ehkäpä joku muukin kuvasi shelttikehän laidalla? :)



Eilen Flipin kanssa tehtiin puomia, keinua ja hyppykuviota, jossa lähinnä takaaleikkauksia. Niitä ei olla ennen pahemmin vielä treenattu, kuin putkella, joten tein ekaksi niin, että heitin lelun hypyn toiselle puolelle, lähetin Flipin lelulle ja samalla leikkasin takaa. Tässä ei ongelmia. Kokeilin sitte ilman lelua ja vähän ylikorostetulla ohjauksella ja hyvin meni tämäkin. Ei sitte enää vaikeutettu tästä, mutta vois kyllä lähiaikoina pihallakin reenailla takaaleikkauksia.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti Limpun toipuminen edistyy hyvin, lupaavalta jo kuulostaa!
    Ja kiva, etteivät Flipin korvat olleet ainakaan liian kevyet ;)

    VastaaPoista
  2. Juu nyt näyttää jo ihan hyvältä :) Ja kiitos vielä trimmausavusta, ei ne korvat tosiaan ainakaan liian kevyet ollu ;)

    VastaaPoista