lauantai 4. syyskuuta 2010

Aina ei suju

Mistähän sitä taas alottais?
No. Tiistaina tosiaan mentiin reenaamaan Limpun kanssa. Tehtiin mini-hypyillä ja intoa oli tuttuun tapaan. Ja vauhtia. Ja varsinkin kun oli rimat tosiaan niin alhaalla, niin mulla oli vähän vaikeuksia keritä mihinkään. Ei näyttäny olevan tassun kanssa mitän ongelmia ite reeneissä, eikä myöskään jäähkälenkillä tai myöhemmin samana päivänä.

Keskiviikkona liikku ihan normaalisti, joten mä jo aattelin, että tassu taitaa olla ihan kunnossa. Veteli siihen malliin pallon perässä päivällä, ettei kivusta ollu tietoakaan.
No mutta sitten illalla. Linus hyppäs sängystä alas pehmeelle patjalle, niinkun se on tehny miljoona kertaa ennenkin ja hups, se linkkas taas. Argh! Mä niin olin jo aatellu, että se on täysin kunnossa. Oli kuitenki vissiin tassu saanu senverta rasitusta, että meni sitte noinki helposti. Onneks linkkaamista ei ollu enää kuin ihan pikkasen to-aamuna, eikä sen jälkeen oo linkkaillu.
Nyt sitä tässä taas mietitään, millon mennään reeneihin ja uskaltaako kisaamaan. Mä sitte kuitenki ilmotin molemmat koirat parin viikon päästä Kemiin, jos näyttää ettei tassu kestä, niin jätetään sitte väliin. Ja Fanny ei vielä pääsekään tauolle. Tässä olis vielä vissiinki kolmet kisat tänä vuonna, sitte aattelin oikeesti pitää Fannyn kanssa kunnon tauon, joka alkas sitte siinä joulukuun alussa varmaanki.


Eilen lähettiin sitte Fannyn kanssa Tornioon kisailemaan. Ei saatu myöhäsempää kyytiä, joten lähettiin sitte heti aamulla aikaste ja oltiin siinä muutama tunti kisaturisteina ennen omia startteja. Kisafiilistä olis voinu olla enemmänki, mutta kuitenki oli ihan kiva päästä kisaamaan. Ja kengät oli ainakin hyvät, ne oli ne kuuluisat ihmekengät ;) ( Joo, tää on vähän tämmönen sisäpiirijuttu..)

No mutta sitte itse ratoihin. Eka oli aika iisin olonen agirata. Kepit oli superhitaat, samoin keinu ja hyppyjäki Fanny haki aikalailla. Ja sitte en ottanu puomia tarpeeks tiukasti ja sieltä napsahti sitte semmonen loikka että. Mutta se mikä ilahdutti, oli se, kuinka hyvin Fansku irtos loppusuoralla. Tulos siis 5, aika oli kyllä yllättävänki hyvä.

Tokana oli hyppäri. Alku tuotti hiukan päänvaivaa tutustumisessa, muuten vaikutti ihan ok:lta. Fanny kulki paremmin kuin ekalla radalla, tosin ainaki kolme rimaa kolis, ei tullu kuitenkaan yhtään alas. 0, sij.4.

Vikana ihan kivanolonen agirata. Aattelin Fannyn olevan jo tosi väsyny pitkästä päivästä, mutta se kulkiki yllättävän hyvin, selkeesti parhaiten kaikista kolmesta radasta. Puomin otin nyt tiukasti, mutta sen jälkeen sitte sorruin siihen mun heikkoon kohtaan. Nimittäin yliohjaamiseen. Niinpä putkelta kielto. Muuten hyvä rata. Siis mä tein just saman tän vuoden SM-kisoissa Fannyn kanssa!

Kokonaisuutena jäi vähän kökkö maku radoista. Mä en oikeen jaksa uskoa siihen, että Fanny olis ainakaan kunnolla jumissa, kun ajoittain kulkee tosi tosi hyvin. Tosi monet koirat kyllä haki tuolla kisoissa hyppyä, että olisko sitte se pohja jotenki vaikuttanu, voi olla. Se oli siis tekonurmea, jossa päällä paljon irtohiekkaa. Mutta pitää nyt ite tehä aktiivisesti lihashuoltoa ja mahollisesti käyttää sitte taas hierojalla tässä jossainvaiheessa.


Niin ja Linus on B-maajoukkueen 2. varasijalla. Täytyy kyllä sanoa, että mua harmittaa aika paljonki, kun viime vuonna bemarileireillä oli niin hyvää koulutusta ja tosi kivaa. Mutta minkäs teet, kun ei meillä ollu kuin kahesta näyttökisasta pisteitä. Mutta en mie lannistu, mulla on jo hieno suunnitelma ens kesälle, siitä sitte lisää joskus myöhemmin, jos ja toivottavasti kun se etenee johonki suuntaan ;) Vaikka ei se ihan sama asia oo, mutta kuiteskin aika kiva ;) No voin mä sen verran sanoa, että kisareissua olis ehkä ulkomaille taas tulossa, tosin vähän erilaista kuin tänä vuonna Latviassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti