lauantai 25. syyskuuta 2010

Reeniä ja epistelyä

Tiistaina oltiin Limpun kanssa ryhmäreeneissä. Tehtiin kahta eri vauhtipätkää vähän eri ohjausvariaatioilla ja yritettiin kellottamalla löytää nopeinta ohjaustapaa. Päällimmäisenä jäi mieleen, kuinka hyvin Limppu lähtee valssiin mukaan ja kääntyy sillä tosi nopeesti, tuota en oo ennen oikein kunnolla hoksannukaan. Hyvät reenit!

Perjantaina lähettiin pitkälle päivälenkille uusiin maisemiin, mukana oli myös Seve. Koirat nautti uusista hajuista ja maastoista, tosin Limppu kävi välillä vähän liikaakin kierroksilla, kun haisto poroja, joita tuolla metsissä kyllä on paljon. Tässä meiän lähimetsissä tosin en oo vielä moneenkaan törmänny. Kiva oli käydä uusissa metsissä pyörimässä.


Limpun pitkä loikka, kuva Robert Sonntag

Tänään käytiin sitte kentällä epiksissä Linuksen ja Pusun kanssa. 2-3-luokkalaisten rata ei ollu mikään helppo, mutta vaikutti ihan kivalta. Radalla pääs tekemään myös kivoja kuvioita, tais olla ainakin yks poispäinkääntö, saksalainen ja niistosokkari. Limpun kanssa tehtiin nolla. Kuviot meni ihan ok, mutta käännökset tuntu tosi hitailta. Pitääki nyt talvella muistaa omatoimisesti reenata lelupalkan kanssa paljon noita "tavallisia" käännöksiä, siis niin että käännyn ja pyörin hypyltä ite samaan suuntaan kuin koira. Olipa selkeesti sanottu :D


Pusun kanssa ei kulkenu, ei sitte yhtään. En tiie oliko huono päivä vai mikä, mutta eipä tainnu kauheesti hyviä pätkiä radalle mahtua. Noo, pittää sinne väliin tulla tällasiaki päiviä, että osaa nauttia sitte niistä onnistumisista. Ja tietää ainaki nyt mitä pitää erikoisesti reenata!

Fanny on nyt siis agitauolla, sen kanssa ei olla oikeestaan muuta tehty kuin lenkkeilty ja pikkasen temppuiltu.


Sitten niitä Keminmaan ratoja.

Täällä Pusun hyllyrata. Mun ohjauksesta ei tosiaankaan kannata ottaa mallia, on kyllä niin huonoa ohjausta että!

Ja täältä löytyy sitte se nollavoitto. Eipä tuokaan kovin kaunista ohjausta oo, mutta nolla kuitenkin ja tosiaan Pusun eka hyppyserti. Pusu kääntyy tosi hyvin ja pienillä kaarroksilla. Tossa lopussa, ennen vikaa putkea tulee tommonen improvisointiohjaus, mutta jotenki sain väännettyä Pusun oikeeseen päähän putkea kummiskin.



Yhtenä päivänä löysin myös Youtubesta Linuksen karsintojen finaaliradan, mä jostain syystä tykkään aina kattoa sitä uuestaan ja uuestaan, vaikka ei sekään mikään täydellinen rata oo, mutta siitä näkee, että me molemmat vedetään täysillä ja kuinka Limppu nauttii. täältä löytyy tuo rata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti