sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kiirettä pitää

Torstaina Flipin treeneissä ei ollut kuin kolme koiraa paikalla, joten ehittiin treenata ihan kunnolla. Tehtiin lyhyitä pätkiä, jossa erilaisia ohjauskuvioita ja keppikulmia. Ohjauskuvioista backlap ja jaakotus on selkeesti ne, jotka me parhaiten osataan. Viskileikkaus ja poispänkääntö pitäs kyllä treenata kuntoon. Onnistuin treeneissä kompuroimaan niin, että astuin Flipsukan tassun päälle ja hetken Flip oli kolmijalkainen. Ei onneksi näyttäny kuitenkaan mitenkään pahasti käyneen. Treenien jälkeen muuten mittailtiin taas Flippiä ja saatiin kokoajan n. 34.5-35cm. Toivoa siis ehkä on, mutta jännäksi menee.
Limpun treenit oli peruttu, kun kaikki muut oli joko lomareissussa tai kipeenä. Linus teki kontakteja, sylkkäriä, pyöritystä ja keppikulmia. Aalta tais pari kertaa tulla aika ylhäältä ja puomilla juoksee läpi, jos lelu lentää ohi. Pyöritystä tein eka ihan yhellä hypyllä lelun kanssa, jolloin kääntyy ja hakee lelua hyvin. Useammalla hypyllä ei vielä käännä itteänsä kovin tehokkaasti, mutta edistystä näkyy siinäkin.

Treenit jäi taas yhteen kertaan tällä viikolla, mutta ens viikon jälkeen onneks alkaa helpottaa näiden kirjotusten suhteen ja sitten on taas enemmän aikaa koirillekin. Ens viikolla siis kolmet kirjotukset ja seuraavalla sitten enää yhdet. Ens viikolle olis suunnitelmissa Linukselle yhet treenit ja kolme kisastrattia ja Flip pääsee pari kertaa treenaamaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti