sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Huono kenraali tietää..

..tässä tapauksessa en tiedä mitä. Mutta alotetaan viikon treeneistä.

Torstaina Flipin kanssa ekoissa kunnon reeneissä pariin viikkoon. Ja oli muuten hyvät reenit, vaikka Flip kävikin ihan ylikierroksilla. Se on kyllä ihan mahottoman herkkä mun ohjaukselle, mutta kunhan varmuutta tulee lisää, niin aika hyvä tästä tulee :) Rengas onnistu sekä lähettämällä, että vastaanottamalla ja pussissa ei ollu mitään ongelmia, vaikka ei olla sitä aikoihin tehty. Lisäks tein kuutta keppiä, ekan kerran muilla kuin oman pihan kepeillä. Eihän ne vielä ole todellakaan varmat, ei lähellekään, mutta idean Flip alkaa selkeesti tajuta ja saatiin me onnistuneitaki suorituksia useampi.

Tuota pöytäongelmaa muutaman päivän mietittyäni päädyin nyt tekemään pöytää vain lähettämällä ja juoksemalla ite vierellä. Turha tässä on nyt tuota ohijuoksua alkaa reenaamaan, ihan turhaa paniikkia näin reilu kuukausi (oikeesti, niin vähän!!) ennen MM:miä. Mä kun tuppaan muutenkin panikoimaan kaikesta muusta jo ihan tarpeeksi ;)
Tiistain reeneissä olikin pöytä (kiitos Ulla!) ja se meni ilman mitään ongelmia. Yks ansaestekohta tuotti taas päänvaivaa. Linus lukitsi renkaan ja siinä ei auttanu kyllä kskytys eikä oma liikkuminenkaan. Mutta tollasissa kohin avainsana taitaa olla Linus-käsky, sen sijaan että kailotan jotain tässänäin käskyä, siihen ei nimittäin Linus kyllä reagoi mitenkään.

Ja sitte otsikkoon. Viikonloppuna kisattiin siis neljä starttia Limpun kanssa, tuomareina Ritva Herrala ja Eeva-Liisa Pohjanen. Eka agirata oli aikalailla juoksurata. Alun tiesin olevan meille vaikean ja siihenhän se sitte kosahti, yks hyppy otettiin liikaa. Vedin kuitenki kisanomaisesti loppuun, jotta saan kontaktit tehtyä ja ne oliki tosi hyvät aata lukuunottamatta.
Toka rata myöskin agirata, mutta ei enää niin suoraviivanen, vaan joutu ottaa vauhin aika monessa kohtaa pois. Meille tällaset radat on vaikeita, mutta hyvin sain itteni tsempattua ja tehtiin hyvä nolla, joka riitti voittoon :)

Sunnuntain eka rata oliki sitte täys katastrofi. Tai oikeestaan yli puoleenväliin kulki hyvin, kunnes tuli aa.. ja aivan järkyttävän törkeä loikka mun selän takaa. Koska mun tarkotus oli reenata puomia, niin jatkoin loppuun, vaikka olis kyllä oikeesti pitäny tehä se aa uudestaan. No, sitte se puomi ja taas se hyppäs. Tässävaiheessa mulla kilahti senverran, etten tajunnu ees ottaa puomia uudestaan vaan painelin vaan radalta pois. Vika agirata ennen MM:miä ja kontaktit ei toimi.
Vikalle radalle, joka tosin oli hyppäri, jouduin tsemppaamaan itteäni aika kovasti, että ylipäätänsä oli järkevää lähteä kisaamaan. Halusin kuitenkin mennä radan, jotta saatais vähän parempi fiilis näistä "kenraalikisoista". Vähän tais olla Linuksella väsy tai jotain, mutta nolla tehtiin ja sij. 2.

Mä lähin tavottelemaan näistä kisoista tuplanollaa ja sellasta fiilistä, että mä oikeasti luotan koiraan. Kumpikaan ei toteutunu. Tai no, luotto Linukseen on tosi kovaa kaikkialla muualla paitsi aalla ja puomilla. Mutta eipä se paljoa mitään auta. Kuukausi aikaa ja mä oon pilannu meidän kontaktit. Tosi kiva. Ei kait se auta muu kuin reenata, vaikka en tiie auttaako sekään mitään. Yhet epikset vielä käydään ja lisäks maajoukkueleiri, mutta virallisia kisoja ei täälläpäin ole ja reissaamista tulee muutenkin ihan tarpeeksi, joten eipä auta.

3 kommenttia:

  1. Nyt nenä kohti tulevaa ja Ranskassa näytätte kaikille! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Ajattele positiivisesti; vielä kuukausi treenata kontakteja ja tiukkoja kohtia radalla! (mutta älä treenaa liikaa ettei koiralla mene into ennen kisoja!). Tsemppiä täältäkin!

    VastaaPoista
  3. Kuukausi on pitkä aika treenata kontaktit kuntoon :)! Hyvä siitä tulee, takuulla!

    Meikelikka hurraa teille Ranskassa!

    VastaaPoista