tiistai 17. toukokuuta 2011
Gibsonin opissa
Viime viikon tiistaina tehtiin ryhmäreeneissä aika vauhtipätkiä ja Linus sai kunnon kisafiiliksen, minkä seurauksena loikkas puomin kontaktin KOLME kertaa(!) No, pääsinpähän kieltämään ja korjaamaan, parempi reeneissä kuin kisoissa, mutta jotakin niille on nyt tehtävä. Fanny meni yhen pätkän mihihypyillä, mutta ei kulkenu yhtään, joten jatketaan rimat maassa, jolloin kulkee hyvin. Kysymys kuuluukin nyt vaan, että ilmotanko sen SM:meihin. Tiien kuitenkin että kulkee nurmella paremmin ja innostuu isoista kisoista yleensä ihan kierroksille saakka. Parin viikon päästä on myös menossa fyssarille, joten voishan sen ilmottaa vasta sen jälkeen, jos on ihan ok. Mutta silti en oikeen tiie.
Torstaina Flipin eskariryhmän reenit. Tehtiin ekaa kertaa korkeeta rengasta. Ekan kerran meni hyvin, mutta sen jälkeen tarvittiin avustajaa, jotta meni oikeesta välistä. Pitäs varmaan käydä hallilla reenaamassa sitä "helpompaa" rengasta, missä ei oo kauheesti muita vaihtoehtoja kuin hypätä renkaan läpi. Lisäks tehtiin irtoamisreeniä, matalaa aata ja sylkkäreitä, no problems.
Lauantai oliki sitten koirien aktiivipäivä. Ensin kaverin kanssa käytiin kentällä reenaamassa, mulla oli mukana myös Severi. Fanny teki pientä hömpötystä, Severi radanpätkää, Linus vauhtirataa, jossa paljon niistosokkareita niin, että edessä puomi houkuttimena ja Flip irtoamista ja putkiin lähetystä eri kulmista.
Kentältä lähettiin sitte koko poppoo kohti Vaattunkiköngästä, joka on yks kivoimmista retkeilyalueista täällä. Siellä sitte vierähti muutama tunti, koirat juoksi innoissaan ja kävivät välillä myös kahlailemassa.
Sitte ajettiin vielä kaupungin laidalle joen rantaan, jossa Linus käväs uimassa ja muut kahlailemassa. Kun kaikki oli koko päivän riekkunu, niin johan oli hiljaista koko illan, hih :D
Eilen oltiin sitten Lee Gibsonin koulutuksessa Linuksen kanssa. Lee painotti erityisesti koiran hyppylinjoja, sitä että ohjaajan pitää luottaa koiraan, sekä sitä, että käännöksissä pitää tehdä paljon töitä. Oli tosi hyvät reenit ja sain uusia vinkkejä erityisesti käännöksiin, mikä se meijän suurin ongelma mimenomaan on. Hyvä hyvä, pitääpä muistaa reenata näitä!
Lopuksi vielä Flipin 8kk kuva!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti