sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Ratatreeniä ja outoja pikkuvaivoja

Alkuviikko meni levätessä, kun maanantaina mulle iski flunssa. Naksuteltu ollaan aika paljon temppuja, niin uusia kuin vanhojakin. Lisäks oon naksutellu Flipille kotona alastulon oikeaa paikkaa ja vahvistanu sitä erityisesti niin, että jään ite taakse. Menee hyvin loppuun, mutta alkaa helposti kurkkia muhun päin ja kääntyy ympäri. Hihnan kanssa ja etupalkalla on alkanu nyt aika hyvin toimia.

Torstaina oltiin epiksissä. Flip meni kaikki kolme rataa ja kokonaisuutena meni aika kivasti. Asenne oli tosi hyvä ja Flip meni täysiä. Lähdössä meinaa kuitenki nousta ja puomilla tulee helposti vinoon alastulolla. Kepit tökki myös, mutta se nyt ei ollu mikään uus juttu. Sitten Linus. Menin kolmen hypyn taakse vastaanottamaan ja katoin jo siinä, että hyppää jotenki hassusti. Puomilta luisu vähän yli, palautin, palkkasin ja lopetin siihen. Liekö sitten tää kylmä ilma vai mikä saanu selän jumiin, höh :(

Perjantaina kattelin, että Linus näyttää jotenki hassulta, mutta vasta lauantaina tajusin, että toinen puoli kuonosta oli turvonnu. Jos olis ollu kesä, olisin kiikuttanu Linuksen lääkäriin samantien, turvotus nimittäin näytti just siltä, kuin joku öttiäinen olis pistäny tai käärme purru :( Mutta nyt ei ollu kyllä harmaintakaan hajua mikä se ois voinu olla. Tuskin mikään allerginen reaktio, tai ei ainakaan koirat oo mitään uutta nyt syöny. Mieleen tuli myös, josko riehuessa jonkun toisen hammas olis osunu siihen, mutta mitään jälkeäkään ei näkyny. No, nyt on turvotus jo vähän laskenu, vaikka vieläkään kuono ei oo ihan normaali. Kumma juttu.

Pyrin yleensä tekemään vaan yhen ratatreenin viikossa ja sen lisäks sitte pieni(ä) treenejä. Mutta koska nyt tuntuu, että Flipin kanssa tarvitaan nimenomaan ratatreeniä, treenattiin rataa tänäänkin. Tehtiin 22 esteen pätkää, jossa mm. pöytä, pari hyppyä tyhjään ja paljon valsseja. Ensin tehtiin koko homma. Muutamassa paikassa tössäs ja Flip jopa karkas kepeille, oho! Pöytä vaatii treeniä, tosin eipä me sitä oikeen koskaan olla tehtykään. Tehtiin sitte pätkissä ja lopuks vielä koko rata nollalla, jes! Super fiilis jäi :) Erikseen vielä pari keinua ja puomia.

Löysin netistä muutaman uuden kuvan Linuksesta radalla, hauskoja ilmeitä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti