tiistai 10. heinäkuuta 2012

Rennosti

Viime viikolla ei sitte käyty treenaamassa kuitenkaan kertaakaan. Viikonloppuna Flip tosin oli koulutusreissussa mukana ja pääsi pikkasen tekemään puomitreeniä, mutta muuten ollaan vain otettu rennosti lenkkeillen ja uiden.



Torstaina pojilla oli hieronta. Fanny sai luovuttaa aikansa Linukselle ja tyytyä mun käsittelyyn. Tosin viimeistään loppuvuodesta ne saa kaikki tyytyä lähinnä mun käsittelyyn, musta tulee nimittäin urheilukoirahieroja :) Flip oli paljon paremmassa kunnossa kuin viimeksi. Toiselta puolelta takaa edelleen vähän jumi, mutta muuten hyvä. Linus olikin sitten jumissa vähän kaikkialta :o Viimeksihän se oli hyvässä kunnossa ja sen jälkeen ei olla kuin pari kertaa treenattu. Todennäköisesti on metsässä tms. venäyttäny vähäsen toista etutassuaan ja siitä johtuen myös vastakkainen takatassu oli ihan juntturassa. Saatiin onneksi aika hyvin kuitenkin lihaksia auki ja nyt kun oon venytelly Linusta, niin huomaa että kokoajan jumit vähenee. Perjantaiksi sain Linukselle vielä fyssariajan.



Eilen käytiin sitten pienen tauon jälkeen treenaamassa, tällä kertaa hallilla jotta saadaan taas vähän tuntumaa keinonurmeen ennen karsintoja. Oli tosi hyvät treenit! Tehtiin kontakteja, keppikulmia ja tiukkoja käännöksiä. Tuollasen vireen kun saisi Limpulle karsintoihin niin oisin tosi tyytyväinen :) Flip oli myös tosi taitava. Jaksaa treeneissä keskittyä hirmu hyvin ja esim. hakee keppikulmia melkeen mistä vain. Mutta kun mennään kisoihin, niin kierrokset nousee niin ettei yhtään kykene keskittymään. Millä ihmeellä mä saan sen kierroksia kisoissa edes vähän laskettua? Ite pitäis tietenkin pysyä vielä rauhallisempana ja ohjata tosi tosi tarkasti, mutta mitä muuta vois tehä? Oon yrittäny väsytystaktiikkaa, mutta väsyneenä Flip tuntuu vaan sähläävän entistä enemmän. Myöskään tottistelusta ennen rataa ei oo ollu hyötyä. Vai onko se vaan se kisakokemattomuus?



Huomenna ois tarkotus käydä molempien kanssa epiksissä ottamassa yhet radat. Flipille kisakokemusta ja Linukselle kontaktitreeniä. Pe on tosiaan Limpun fyssari ja sillon lähetään myös Flipin kanssa reissuun, se pääsee harjoittelukoiraksi urheilukoirahieroja koulutukseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti