keskiviikko 1. elokuuta 2012

Askel eteenpäin

Taas tällainen pikapäivitys, ehkä mä joskus kerkeen taas pitemmästikin kirjoittelemaan :)



Lauantaina kisattiin Linuksen kanssa kahen nollan ja sijoitusten 1 ja 2 verran. Vikallekin radalle lähdettiin, mutta keskeytin kun Linus liikkui jotenkin omituisesti. Jäähkälenkillä sitten vähän linkkasikin :/ Nyt on kuitenkin ollut ok eikä tassussa tunnu mitään outoa eikä myöskään minkäänlaisia kipureaktioita vaikka sitä kuinka vääntelee ja kääntelee. Ei treenata tälläviikolla ja jos on ok, niin katotaan lauantaina startti kerrallaan kisoissa taas.



Sunnuntaina olikin Flipin vuoro. Sillä oli ihan mieletön kisavire! En tiie mistä johtui, mutta keskittyi radoilla samallatavalla mitä treeneissä. Yleensä se kiljuu radalle eikä malta kisoissa keskittyä ite agilityyn ollenkaan, mutta nyt keskittyi mutta tykitteli silti täysiä! Ekalla radalla väärään päähän putkea, mutta tais siellä yks rima ja muurin palasetkin lennellä. Toka rata oli ihan älyttömän hieno kolmanneksi vikalle esteelle. En malttanut vaatia puomia kunnolla vaan vapautin vähän liian aikaisin ja siitä sitten Flipsukka syöksyi väärään putken päähän. Vikalla radalla alkoi jo vähän väsy painaa ja sieltä tulos 10 parin hypyn ohi juoksemisesta. Mutta jos tämmönen asenne Flipillä olis jatkossakin kisoissa niin pakko niiden nollien on kohta alkaa tulla. Jäi kyllä niin hyvä fiilis että!



Flip sai eilen tuurata Linusta ja oli kyllä tosi hyvät treenit. A:lla pitäis nyt treenata sekä taakse jääntiä, että vedätystä niin, että teen persjätön. Lopussa huomasi taas Flipin kuumumisen, mutta aika pitkään jaksoi taas kuitenkin keskittyä hyvin. Hirmusta hehkutusta tää, mutta sen kanssa on vaan niin huippua mennä! Viikonloppuna tosiaan jälleen metsästetään nollia kuten parina seuraavanakin viikonloppuna. Kunnon kisaputki menossa nyt varsinkin Flipin kanssa, mutta eihän sitä kisakokemusta mitenkään muuten saa kuin kisaamalla ja syksymmällä/talvella ei kuitenkaan täällä paljoa kisoja oo.

2 kommenttia:

  1. Kiva agility esittely Puudeli-lehdessä :). Hyvä Emma ja koirat :)!

    VastaaPoista