sunnuntai 28. elokuuta 2011

Pöytäprobleema

Keskiviikkona Linuksella oli tosiaan fyssari. Jumeja oli jonkinverran, mutta ei ollenkaan niin paljoa kuin alkukesästä. Linushan vetää ittensä tuon pitkän ruumiinrakenteensa vuoksi aika helposti jumiin. Mutta nyt tosiaan oli aika ok. Sovittiin, että venyttelen ja hieron kevyesti nyt ite ja ennen MM-kisoja käytän sitte vielä kerran hierojalla.



Perjantaina Severi tuli meille viikonloppuhoitoon, joten Flipillä oli taas hetken aikaa juoksukaveri kylässä :) Tassu alkaa olla aika hyvä, joten annoin kyllä aikalailla niiden juostakin.



Tänään aamulla suunnattiin reenaamaan. Olin suunnitellu 17 esteen radan, joka sisälsi mm. pöydän kahesti, kepit kahesti niin, että ympärillä oli useita ansaesteitä ja mä jäin kauas taakse lähettämään, sekä putken kauempaan päähän viennin, kun toinen pää oli ihan tyrkyllä. Kepeillä sain pari kertaa viereisille hypyille, mutta sen jälkeen lukitsi kepit jo tosi kaukaa. Puomi joka kerta ok, A myös hyvä. Mutta se pöytä. Hohhoijaa, nyt tuli esiin uus ongelma. Tähän asti on menny tosi hyvin pöytä-paikka käskyllä ja pysyny pöydällä nätisti. Mutta nyt se keksi jotain ihan uutta. Oon jossainvaiheessa (en nyt viimeaikoina) tehny aika paljon Linuksen kanssa sitä kontaktileikkiä, että se jättää takatassut jonnekin ylös, esim. puuhun, laudalle, laatikolle tms. ja etutassut maahan. No nyt se juoksi ainakin viidesti pöydältä tähän kontaktiasentoon! Nätisti siis pöydälle, mutta sieltä sitte etutassut maahan ja takatassut jäi pöydälle. Kiva.
Tätä ongelmaa ei siis oo, jos jään jälkeen tai juoksen vierellä, mutta jos juoksen pöydän ohi, niin tekee tän. Tein sitte muutaman kerran niin, että pöydällä oli namikuppi ja kerran siellä oli lelu. Pari onnistunutta saatiin kyllä ilman, että palkka oli pöydällä, mutta ei se tainnu vieläkään ihan tajuta, että sinne pöydälle pitää oikeesti jäädä. Täytynee kehittää kotiin joku pöydän tapainen, että saa treenattua tätä. Eihän siinä periaatteessa oo ongelmaa, koska MM-kisoissa, missä todennäkösesti pöytä jollain radalla on, voin juosta Linuksen vierellä sinne pöydälle, eikä mun tarvi vedättää. Pysähtymisen jälkeen kuitenkin pysyy paikka-käskyllä siellä ja voin ite liikkua minne vaan. Mutta silti olis itellä varmempi olo, jos sais sen nyt kaikillatavoin toimimaan ja varmaksi. Oho, tulipa pitkä
pöytäsepustus :D



Flip teki vähän puomin kontaktia ja pientä pyöritystä rimat maassa, paljon en vielä uskaltanu sen kanssa reenata. Severi teki samaa kuin Linus, meni ihan ok. Fanny vaikutti kovin pirteeltä, joten otin sen kanssa pientä hyppy-putki-puomi pyöritystä rimat maassa ja se oli niin innoissaan, että haukku oikein mennentullen, vaikka normisti tekee sitä tosi harvoin. Hyvät reenit siis kaikkien kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti