maanantai 18. huhtikuuta 2011

Flip 7kk ja Linuksen kesälook

Ekaksi lyhyesti viime viikon reenailuista. Maanantaina kävästiin Linuksen kanssa hallilla epiksissä. Rata oli kivan haastava. Parissa kohtaa olin radalla aika pahasti myöhässä, mutta nollalla päästiin silti maaliin.
Ke ryhmäreeneissä oli rata, jossa koiran piti olla aikalailla kädessä koko ajan. En tiie johtuko siitä vai mistä, mutta Linus tuntu aika hitaalta alussa. Loppua kohti sai enemmän vauhtia ja muutenki kulki paremmin. Flip oli myös mukana ja pääsi reenien alussa ja lopussa riekkumaan parin muun pennun kanssa.



Lauantaiksi tein koosteen MM-tuomari Powelin radoista ja pääteemana oli ansaesteiden ohitus. Sitä ollaan reenattu ihan liian vähän nyt lähiaikoina, mutta siihen nähden reenit meni tosi kivasti. Ohi-käsky toimii myös, mutta mun pitää muistaa vaan pitää oma liike reippaana eikä jäädä yhtään varmistelemaan. Keinu oli nopein aikoihin, meinas välillä jopa loikata liian aikasin pois. Jaakotukset toimi hyvin ja lopuksi tehtiin muutama toisto pelkkää aata ja palkkasin lelulla hyvistä kontakteista.

Flip teki alussa vähän kääntymisreeniä. Valssit toimii hyvin, mutta jyrkät takaaleikkaukset putkelle on edelleen vaikeita. Pari kertaa tehtiin keinureeniä namin kanssa ja muutama toisto puomin alastuloa. Uutena juttuna sitten rengasta. Laitoin irtorenkaan kahen hyppysiivekkeen väliin. Haki rengasta tosi hyvin ja lopuks tehtiinki muutaman esteen suoraa niin, että rengas oli myös mukana.

Flipille tuli ikää lauantaina jo 7kk!



Kevät on jo niin pitkällä, että Linus sai kesäturkin viikonloppuna. Heitin siis näyttelyhaaveet taas hetkeks aikaa, saa nähä selvitäänkö koskaan sinne asti. Jotenki vaan toi lyhyt turkki on niin paljon käytännöllisempi enkä mä jaksais nyt millään sitä näyttelyturkin kasvatusprosessia. Nyt on siis tollanen lyhyt sporttivillis versio, pään ja hännän jätin pikkasen pidemmiksi. Ja oli muuten niin ihana ilma viikonloppuna, että trimmasin Linuksen pihalla :) Kevät näkyy myös siinä, että meidän lähihiekkakenttä on jo puoliks sulanu ja suhteellisen kuiva, joten ollaan parina iltana käyty vähän tekemässä tokoa ja temppuja siellä. Kivaa :)

Tässä vielä Fannyn mielipide poseeraamisesta ;)





Lopulta sovittiin tassua päälle että otetaan yks ees pikkasen poseerauskuva :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti