torstai 13. lokakuuta 2011

Maailmanmatkaajat

Nyt on sitte MM-kisat nähty ja koettu. Olihan vaan huippureissu!

Lentokoneessa Linus oli ottanu ilmeisesti melko rennosti, tai ei se ainakaan yhtään hermostuneelta tai muuten oudolta vaikuttanu kumpaankaan suuntaan mennessä. Autossa ja junassa tuli myös matkustettua ihan kunnolla ja Linus on kyllä kiva matkustuskaveri, ottaa aika rennosti kaikkialla :)
Sitte ite ratoihin. Ensinnäkin pohja oli ilmeisesti ihan uutta nurmea ja ekoilla radoilla liukastumisia nähtiinki tosi paljon. Torstain treeneissä Linus liukasteli ja suti koko ajan. Oikeestaan koko viikonlopun aikanakaan se ei liikkunu läheskään normaalisti, vaikkaki pätkittäin paremmin.


Kuva: Juha Lehtikangas

Perjantain yksilöhyppäri oli meiltä ihan ok rata siihennähden, ettei Linus tosiaan liikkunu mihinkään. Aika alussa otin vauhdin ennen hyppyä vähän liian rajusti pois ja Linus veti oikeen kunnolla kyljelleen :( Patricia onneks katto Linuksen samantien, eikä mitään pahempaa ollu käyny. Hyvältä meno ei oikeen muutenkaan tuntunu, mutta nolla kuitenki ja sij. 35. :)
Lauantaina oli sitte vuorossa joukkueradat. Meijän joukkue oli vasta toiseksi viimeisenä vuorossa ja silloin kisaa johdettiin tuloksella 9 pilkku jotain. Tulos olis siis ollu kova sana. Mutta kun ei niin ei. Yksi kymmenesosasekunnin herpaantuminen, täysin suunnittelematon ohjauskuvio ja se oli siinä sitten. Koko joukkue hylätty. Se tunne kun tekee muuten nollaradan ja saapuu pettyneenä maaliin. En tiie oonko koskaan ollu niin pettyny kuin ton radan jälkeen olin. No eipähän siinä auttanu kun lähteä jäähyttelylle ja hotellille nukkumaan. Fiilikset oli kertakaikkisen surkeet.
Joukkuehyppärille sain kuin sainkin itteni jotenki koottua ja tehtiin nolla, mutta taaskaan ei kulkenu yhtään.
Sunnuntaina tiesin, että nollalla pystyis nousemaan aika montaki sijaa, mutta päällimmäisenä toiveena oli, että Linus kulkis edes jotenki normaalisti. Rata tuntu tutustumisessa tosi kivalta aan jälkeistä elämää lukuunottamatta. Siinäpä meni sitte muutama sekunti kun Linus ampu kuin tykin suusta aalta ja meikä jäi paikoilleen seisomaan. No tälläkertaa pelastelut onnistu ja pienellä yliajalla tehtiin nolla. Lopullinen sij. 18 ja hyvä fiilis siitä, että Linus liikku nyt edes jotenki.
Kaikenkaikkiaan oli ihan huippureissu ja se tunne kun odottaa lähtölupaa ja Suomikatsomo kannustaa niin että halli vaan raikaa <3
Ja kisat sai ihan superhienon päätöksen, kun Tuulia ja Punssi nappas hopeeta! Oli se vaan hienoa!

Linus kisaa nyt sunnuntaina vielä kaks starttia ja saa sitte jäädä treeni/kisa tauolle ainakin kuukaudeksi. Nyt on siis aikaa keskittyä Flipin kanssa treenaamiseen ja ehkäpä Severinki kanssa vois taas vähän treenailla.

Mulla alko tänään loma ja heti viikonloppuna on tiedossa kaikkea kivaa, niistä lisää ens viikolla sitten :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä Emma ja Linus :) Hienoja ratoja teitte :)!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, olihan se hienoo tehä nollaratoja tommosessa paikassa, vaikka yhtään kovin nappirataa ei onnistuttukaan tekemään :)

    VastaaPoista